Kerron nyt melko yksityiskohtaisesti ekasta koulupäivästä täällä jenkeissä :D Eli koulu alkoi 7.25 aamulla. Melkein kaikki menee täällä kouluun bussilla joten niin mekin mentiin. Bussi lähtee klo 7.02 läheiseltä pysäkiltä. Käveltiin Olivian kanssa sinne ajoissa jotta ei varmasti myöhästytä (oltiin varmaan 10 minuuttia ennen kuin bussi tuli). Siellä oli muitakin oppilaita mutta tiesin vain yhden, Emilyn (cross countrysta). Bussi kiersi vielä muutaman pysäkin ja meni sitten kouluun, jossa oltiin noin 7.15. Emily sanoi että iltapäivällä lähtevän bussin numero on 199 ja se lähtee kolmannelta laiturilta. Hän näytti myös mulle ja Olivialle meidän ekat luokat. Meillä ei Olivian kanssa ole mitään samoja kursseja, mikä voi olla hyväkin koska nähdään kotona kuitenkin toisemme joka päivä.
Ekalla tunnilla (jonka opettaja on vähän kuin luokanvalvoja suomessa) käytiin läpi sääntöjä ja valkokankaalla tuli sellainen videon pätkä missä kerrottiin kaikki kouluun liittyvät uutiset ja tapaamiset yms. Mun eka tunti oli siis kuvista. Opettaja oli todella mukava! Hän on kuulemma uusi opettaja koulussa. Paljon kuvista ei ehditty tunnilla tekemään koska alku meni lomakkeiden jakamiseen ja läpikäymiseen. Maalattiin kuitenkin vesiväreillä. Piti valita kolme väriä ja maalata jotain abstraktia. Niistä töistä tehdään ens kerralla jotain. Toisena työtä piti piirtää possu lyijykynällä. Piirtämisen jälkeen piti tutkia omaa piirrosta. Opettaja kertoi kaikkea luonteenpiirteitä mitkä näkyy possusta. Esim. mihin suuntaan possu katsoo, kuinka monta jalkaa näkyy, missä kohtaa paperia se on jne. vaikutti omaan luonteeseen. Mun piirroksen mukaan mä oon sosiaalinen, realistinen ja onnellinen... en muista kaikkia enkä edes ymmärtänyt kaikkea :D
Tunnit on täällä 90 minuuttia ja välitunnit 5 minuuttia. Kysyin yhdeltä oppilaalta kuviksessa miten löydän mun seuraavaan luokkaan. Onneksi se oli ihan lähellä niin löysin sinne helposti. Ja onneksi koulukalentereissa on kartta! :D Seuraava tunti oli ulkona toisessa rakennuksessa ja se oli anatomiaa. Opettaja vaikutti aika tiukalta mutta mukavalta. Käytiin aluksi läpi mitä kurssiin kuuluu ja sitten tehtiin sellanen luurankomoniste. Piti kirjottaa kaikki luut mitkä tiesi siihen. En mä tiennyt yhtään enkuksi! :D Onneks sit siirryttiin ryhmiin ja piti käydä läpi niitä niin sain täydennettyy mun monistetta :D Lopuksi meidät jaettiin pieniin ryhmiin ja jokaiselle annettiin joku kysymys mihin piti keksiä vastaus. Meidän kysymys oli: mikä kappale soi yleensä päässäsi? En tiä miten toi liitty anatomiaan mutta kaikki kysymykset oli aika kaukana anatomiasta... :D
Kolmas tunti oli media studies. Opettaja oli tosi rento :) Se oli tosi innoissaan kun mä oon vaihto-oppilas! :D Käytiin sielläkin läpi kurssin sisältöä ja sääntöjä. Söin tunnin alussa lounaan, joka oli leipä, viinirypäleitä, banaani ja kanelikeksi. Jos ei oo lounasta lukkarissa niin saa syödä kolmannen rai neljännen tunnin ensimmäisten 15 minuutin aikana. Siihenkin on säännöt mitä saa syödä. Ei saa olla veitsiä ja haarukoita, ei saa pitää ääntä, ei saa olla mitään hankalasti syötävää eikä epäterveellistä. Limsoja ei saa juoda vaan pitää olla vettä ja juoman pitää olla muovipullossa. Kolmannella tunnilla pelattiin jotain pelejä. Ryhmissä piti koota sellanen pyramidi kupeista narujen avulla ja toisessa pelissä piti muodostaa rivi iän mukaan ilman puhumista. Kolmas tunti oli siis aika rento :D Opettaja otti videon jossa kaikkien piti sanoa nimensä ja hän kuulemma opettelee kotona videon avulla meidän nimet :D
Neljäs tunti oli enkkua. Opettaja oli hauska! Hän kertoi koko ajan kaikkia vitsejä ja nauroi. Toisaalta hän on myös aika tiukka koska tunnilla ei saa lainkaan puhua. Hän siirsi yhden oppilaan paikkaa heti kun hän puhui samaan aikaan jonkun kanssa. Käytiin myös sillä tunnilla läpi kurssin siältöä jne. Saatiin myös lomake jonka täyttämällä pääsee oopperamatkoille. Ne tietty maksaa mutta ei paljon. Se oli 59 dollaria ja siihen kuuluu neljä oopperamatkaa Norfolkiin kuljetuksineen ja ruoka sisältyy myös hintaan. Niin ainakin ymmärsin :D Haluisin todellakin mennä sinne! Tunnilla aloitettiin kirjoittamaan esseetä, jonka aihe on 'Onko Amerikka toinen tilaisuus?'. Ihan kiva aihe mun mielestä! :) Siinä oli vielä selvitys että joku filosofi 1900-luvulla oli sanonut niin ja jotain tilastotietoa työllisyydestä ym. Siitä pitää kirjoittaa essee ja perustella monelta kannalta. Se tehdään ensi tunnilla valmiiksi.
Päivässä on neljä tuntia joten enkku oli siis viimeinen. Koulu loppuu kahdelta. Menin luokasta etsimään kansliaa koska mun lukkarissa on lounas vaikka halusin venäjän tai sitten sen tilalle ranskan. Kuljin kartan kanssa ja joku työntekijä tuli kysymään mihin oon menossa. Täällä ei oo normaalia kulkea yksin käytävällä (käytävä tosiaan oli ihan autio koska kaikki oli koulubussien luona). Sanoin että etsin kansliaa ja hän neuvoi mut sinne. Hän neuvoi kylläkin väärin mutta löysin sinne sitten lopulta kartan avulla. Kansliassa kysyin lukkarista ja ne sanoi että tule huomenna kolmannen tunnin aikaan sinne (sillon mulla on siis se lounas) niin ne kattoo mitä tehdään. Menin ulos koulubussien luo ja ajattelin että ne on varmaan lähtenyt jo koska mulla kesti niin kauan. Mutta siellä ne kaikki oli ja niitä tosiaan oli monta, varmaan 15! Mun bussi ei ollut siinä missä mulle aamulla oli sanottu joten kysyin neuvoa yhdeltä opettajalta ja hän neuvoi mut sitten oikealle bussille. Ja osasin nousta bussista jopa oikealla pysäkillä!
Eka koulupäivä oli tosi kiva! Ihan erilainen kuin suomessa koska säännöt on niin tiukat. Käytävillä ei saa kulkea ilman lupaa, on pukeutumiskoodi, lounassäännöt, vartijat käytävillä jne. Mutta tykkäsin tosi paljon ja tää päivä oli ainakin rento :D Seuraavina päivinä tulee varmasti paljon enemmän läksyä ja tunneillakin tehdään enemmän. Nyt tuli vaan lomakkeita täytettäväksi mutta niitä kyllä riittää! Huomenna on B-päivä jolloin on eri aineet. Täällä on vuorotellen siis A ja B päivät. Huomenna mulla on ekalla tunnilla matikkaa, sitten amerikan historiaa, kolmannella lounas ja itsenäistä opiskelua (toi ei oo vielä varma) ja viimeisenä kuoro. :) Olen ihan yllättynyt että eka päivä koulussa meni niin hyvin! En myöhästynyt kertaakaan, löysin luokat, opettajat oli kivoja, ymmärsin tunneilla melkein kaiken, oppilaat oli ystävällisiä ja mukavia, osasin mennä oikealla bussilla kotiin enkä muutenkaan mokannut mitenkään! :D Toivottavasti seuraavat päivät menee yhtä hyvin :)
-Milla